“Lähivuodet ovat luultavasti tärkein ajanjakso koko ihmiskunnan historiassa.” YK:n ilmastopaneeli IPCC:n maanantaina julkaisema raportti antaa toivoa, mutta myös vahvan näkemyksen siitä, että ilmaston lämpeneminen on saatava rajoittumaan 1,5 asteeseen ja se vaatii merkittäviä muutoksia kuluttamiseen ja elämiseen ja vahvaa poliittista tahtoa muutosten aikaansaamiseksi. Kun tätä tilannetta miettii tuntuu itsestään selvältä, että tottakai meidän täytyy nyt tehdä kaikkemme tulevien sukupolvien tulevaisuuden turvaamiseksi. Tarvitaan pieniä ja suuria tekoja yhteisen asian hyväksi – niin valtion, kuntien, yritysten kuin yksilöidenkin toimesta. Vähäpäästöiseen energiaan siirtymistä, energiatehokkuutta – asumisen, liikkumisen, matkustamisen ja kulutuksen määrän ja laadun murrosta. Uudenlaisia hyvän elämän ihanteita.

Yksi keskeinen asia on hiilinielujen ja hiilensidonnan lisääminen. Tässä kuvaan astuu maankäyttösektori eli maatalous ja metsätalous.

Itse ruoantuottajana olen saanut kokea muiden mukana ilmastonmuutoksen tuomien sään ääri-ilmiöiden vaikutuksia myös täällä Suomessa. Ilmaston lämpeneminen pienentää ihmisille asumiskelpoista maa-alaa ja heikentää maataloustuotantoa globaalisti. Ruokakriisit todennäköisesti lisääntyvät, kun samaan aikaan maapallon väkimäärä kasvaa. Suomi ei ole erillinen saareke maapallolla vaan osa globaalia yhteisöä ja tulevaisuudessa todennäköisesti entistä vahvemmin osa globaalia ruokaturvaa. Maatalouden tulee sopeutua ilmastonmuutokseen ja samalla osaltaan hillitä sitä. Maataloudessakin on oleellista päästä  eroon fossiilisista ja pyrkiä siten omavaraisuuteen myös tuotantopanoksissa. Maaperän hiilensidontakykyä tulee edistää huolehtimalla maan kasvukunnosta mm. suosimalla luonnonmukaisen viljelyn menetelmiä, jossa ravinteita kierrätetään, typpi sidotaan biologisesti ja viljelyssä vuorotellaan erilaisia kasveja. Ruokahävikki tulee saada vähenemään ja kestävästi tuotettujen kasvisproteiinien tuotantoa ja suhteellista kulutusta tulisi lisätä. Näistä aiheista linjaamme myös vihreiden tuoreessa maatalouspoliittisessa ohjelmassa “Kohti kestävämpää ja reilumpaa maataloutta”, jota olen ollut tekemässä.

Toinen oleellinen ja paljon keskustelua herättävä aihe on metsien hiilensidonta. On nähtävissä, miten hakkuut ovat lisääntyneet metsäteollisuuden jätti-investointien myötä. Samalla avohakkuut historiaan -aloite on kerännyt paljon kannatusta ja jatkuva kasvatus herättää kasvavaa mielenkiintoa. Vastakkainasettelua asiassa ei tarvita, parempi olisi laittaa jäitä hattuun ja pohtia asioita kokonaisvaltaisesti. Tasaikäiskasvatuksessa päätehakkuu heikentää metsätalouden hiilitasetta todennäköisesti vähintään 20 vuodeksi. Uusi Ilmastopaneelin raportti kuitenkin vaatii, että hiilensidontaa pitää tehdä nyt eikä 20 vuoden päästä. Vaikka varhainen päätehakkuu voi tuntua houkuttelevalta olisi yhteisen hyvän ja tulevien sukupolvien kannalta vastuullisempaa antaa puuston sitoa hiiltä pidempään. Myös metsän kasvatusmenetelmiä pitäisi monipuolistaa ja lisätä moni-ikäisrakenteisia metsiä, joka samalla tukisi myös luonnon monimuotoisuutta. Metsänkasvatus on pitkäjänteistä puuhaa, jossa tasapainoillaan taloudellisten, ekologisten ja sosiaalisten intressien keskellä – tämän olen itsekin saanut huomata tuoreena metsänomistajana. Yleisesti olisi tärkeä miettiä miten hiiltä saadaan sidottua paremmin myös puusta tehtäviin lopputuotteisiin, sillä se on hiilensidonnan kannalta oleellista. Puurakentamista ja sen koulutusta pitää lisätä merkittävästi, jotta kysyntää arvopuulle saadaan kasvatettua. Kun lopputuotteessa hiili saadaan sidottua pitkäksi aikaa on metsänomistajan entistä helpompi perustella itselleen arvopuun kasvattaminen. Tämä tulisi huomioida myös julkisomisteisten metsien kohdalla.

Meillä on toivoa. Siksi tarvitaan vastuullisia tekoja –  ihan kaikessa!