Ihmisarvoinen elämä on jokaisen oikeus.

Olenko naiivi, kun ajattelen, että yhteiskunnan pitäisi järjestää ihmisarvoinen elämä jokaiselle vauvasta vaariin? Toisaalta – mikä yhteiskunta on sellainen, jolla ei ole varaa huolehtia jäsenistään? Onko hyvinvointivaltio epäonnistunut?Olen juuri tilanteessa, jossa iäkkäälle perheenjäsenelleni on ilmoitettu, että hänet pitää siirtää tehostettuun palveluasumiseen, mutta paikkaa ei löydy kotipaikkakunnalta. Hänet sijoitetaan jonkin naapurikunnan alueella olevaan hoivakotiin. Jos järjestely ei kelpaa omaiset voivat järjestää asian itse.

Hoivatyön arvostus laskee samalla kun uusia työntekijöitä pitäisi löytää hoivaamaan suuria ikäluokkia.

Samaan aikaan uutisissa kerrotaan siitä, mikä on ollut tiedossa jo pitkään. Esperi Caren hoitola on suljettu toistuvien laiminlyöntien vuoksi, samaa ilmiötä on myös muiden eri yritysten hoitoloissa. Hoitohenkilökunta on jaksamisen rajoilla. Ala, joka on monelle kutsumus onkin painajainen, sillä työtä ei ole mahdollista tehdä omien arvojen mukaan. Hoivatyön arvostus laskee samalla kun uusia työntekijöitä pitäisi löytää hoivaamaan suuria ikäluokkia.

Mikä on meidän tulevaisuutemme jos tilanteen annetaan vain syöksyä eteenpäin samaa tuhoisaa tietä. Heikko valvonta, yritysten voitontavoittelu ihmisten hoidon laadun kustannuksella ja hoitajien kohtuuton työmäärä ovat tuhoisa yhdistelmä. Tässä tilanteessa tuntuu, että kansalaisena vain aidosti pelkään minne perheenjäseneni sijoitetaan ja koen suurta syyllisyyttä siitä miksi en itse saisi järjestettyä hänen hoitoaan. En halua, että me suomalaiset joudumme ajattelemaan näin, sillä se on merkki siitä, että hyvinvointivaltio on epäonnistunut. Onko se?

Kansakunnan sivistys mitataan sillä miten se huolehtii heikommista. Suomen tulee olla sivistysvaltio, joka huolehtii yhdenvertaisesta lapsuudesta saattaen ihmisen elämän alkuun turvallisesti, edistää hänen hyvinvointiaan ja jaksamistaan läpi elämän ja lopuksikaan ei jätä yksin vaan huolehtii ihmisen arvokkaasta arjesta myös hoivakodeissa. Ihmisarvoinen elämä on jokaisen oikeus.

Pelastetaan hyvinvointivaltio!