Heinäkuussa olin juuri palannut Saimaan rannoilta pieneltä ihanalta lähilomalta kotiin Kangasniemelle kun silmiini osuivat huolestuttavat uutiset Heinävedeltä. Oli tullut esiin, että Aitolammille oltiin suunnittelemassa grafiittikaivosta. Kermajärvi ja kaivoksen läheiset vesistöt Heinävedellä sekä tähän läheisesti liittyvä Saimaan järviluonto saattaisivat olla vaarassa. Uutinen kosketti laajalti ja siitä alkoi vaikuttava ja näkyvä Pro Heinävesi-liikkeen kampanja puhtaiden vesien puolesta, jossa on ollut mukana lukemattomia vaikuttajia mm. politiikan ja kulttuurin saralta. Se on yhdistänyt ihmisiä – alueella asuvia, matkailevia tai vapaa-aikaansa viettäviä, kenelle alueen puhtaat vesistöt ja luonnon monimuotoisuus ovat merkityksellisiä.
Valamon luostari, jossa olin tänään aiheeseen liittyvässä Heidi Hautalan ja Krista Mikkosen kokoonkutsumassa keskustelutilaisuudessa on ottanut aiheeseen vahvan kriittisesti kantaa. Saimaan maakunnan Etelä-Savon strategiassakin vesistöt ovat keskeisessä roolissa ja onneksi Maakuntahallintokin otti kriittisen kannan kaivokseen: “Etelä-Savon maakuntastrategia nostaa vesistöjen puhtauden ja matkailun vetovoimaisuuden maakunnan kärkitavoitteiksi. Keskeisten vesireittien ja arvokkaiden luontoympäristöjen lähistölle kaavailtu avolouhos on ilmeinen riski Saimaan matkailuelinkeinojen etujen ja luonnon arvojen kannalta, ja siten ristiriidassa maakuntastrategian tavoitteiden kanssa.”
Kännykänkäyttäjänä ja aurinkopaneeleista haaveilevana olisi kuitenkin kaksinaamaista vastustaa kaivostoimintaa yleensä.
Kännykänkäyttäjänä ja aurinkopaneeleista haaveilevana olisi kuitenkin kaksinaamaista vastustaa kaivostoimintaa yleensä. On selvää, että kun kulutamme tuotteita, joiden valmistamiseen tarvitaan mineraaleja ja kun maaperästämme näitä mineraaleja löytyy on meillä silloin myös vastuu käyttää omia varantojamme. Silloin meillä on myös mahdollisuus vaikuttaa siihen, että tarvitsemamme kaivostoiminta olisi kestävää niin ympäristön, ihmisten kuin talouden kannalta. Kaivoksia ei tule kuitenkaan perustaa luonto-ja matkailuarvoiltaan merkittäville alueille, mitä Heinävedelle kaavailtu kaivos on. Silloin mahdolliset taloudelliset hyödytkin häviävät negatiivisiin vaikutuksiin mm. alueen elintärkeään matkailuelinkeinoon – puhumattakaan muista haitoista. Kaivoshankkeiden tulee aina olla sovitettavissa muihin alueen elinkeinoihin ja näin ei ole Heinävedellä.
Mineraalit tulisi määrittää yhteiskunnan omaisuudeksi eikä vapaaksi riistaksi ensimmäiselle varaajalle.
Jotta Suomi voisi olla kestävän kaivosteollisuuden mallimaa tulee meidän saada päivitettyä kaivoslaki tähän päivään. Ympäristöhaittoja on mahdollista välttää huolellisella valmistelulla ja tätä Suomen tulisi täällä toimivilta yhtiöiltä vaatia. Mineraalit tulisi määrittää yhteiskunnan omaisuudeksi eikä vapaaksi riistaksi ensimmäiselle varaajalle. Kaivosten ympäristön -ja vesiensuojelua pitää parantaa ja yrittäjän vastuuta lisätä. Louhintaveron käyttöönottoa pitää selvittää ja kaivosten ympäristövastuut myös konkurssitilanteissa olisi laitettava kuntoon.
Oleellista on myös paikallisten ihmisten ja yhteisöjen kuuleminen kaivosta suunniteltaessa ja avoin viestintä toiminnan aikana, sillä aivan liian usein kaivosten sosiaaliset vaikutukset tuntuvat unohtuvan. Lisäksi pitää punnita kaivosten työllisyys- ja ympäristövaikutuksia ja selvittää onko kaivostoiminta sovitettavissa yhteen alueen muiden elinkeinojen kanssa. Asioita pitää punnita tarkkaan ja ottaa oppia onnistuneista tapauksista. Toisaalta pitää ottaa myös opiksi tapauksista, joissa Suomen valtio on joutunut lopulta maksumieheksi kaivostoiminnan aikana ja sen päätyttyä.
Kaivosteollisuuden kehittämisen rinnalla meidän pitää kehittää myös raaka-aineiden kierrätystä, jolloin vähemmän raaka-ainetta tarvitsee louhia. Myös kulutusta pitää vähentää ja uusiutumattomia luonnonvaroja pyrkiä siten säästämään tuleville sukupolville. Mitä vähemmän kulutetaan ja mitä enemmän kierrätetään sitä vähemmän tarvitaan kaivoksia – näin yksinkertaistettuna.
