
Vetovoimaa ja pitovoimaa
Rakentavasti suomalaisen ruoantuotannon tulevaisuudesta
Tässä tällä viikolla on keskusteltu paljon naudasta ja sen päästöistä sekä Hyy:n päätöksestä lopettaa naudanlihantarjoilu. Itselleni keskustelu osuu niin lähelle kuin olla ja voi. Noin 15 vuotta sitten ruokailin päivittäin Yliopiston ruokaloissa, niin Jyväskylässä kuin välillä myös Helsingissä. Jokainen päivä söin kasvisruokaa ja Unicafé Helsingissä oli se paikka, jossa oli …
Puheenvuoro maataloudesta Vihreiden puoluevaltuuskunnassa 8.9.2019
Lisää luomua!
Olen toiminut maatalousyrittäjänä viimeiset viisi vuotta, joiden aikana suomalaisella maataloudella ei ole mennyt kovinkaan hyvin. Syitä on löytynyt monia, kuten Venäjä-pakotteet, viljelyn kannalta hankalat sääolosuhteet, kaupan halpuutuskampanjat ja Brexitin uhka. Kaikilla näillä on ollut vaikutusta ja vastaavia haasteita tulee varmasti olemaan myös jatkossa.
Maatalouden kannattavuusongelmat tuntuvat hyvin kroonisilta ja tilastojen …
Pekka Haavisto Kangasniemellä 29.3.
Perjantaina vaalikahvilaani saapuu vierailulle Pekka Haavisto! Tervetuloa juttelemaan ja nauttimaan keittolounasta keväisen aurinkoisessa säässä klo 12-13. Paikalla hyvä kattaus myös muita vihreitä eduskuntavaaliehdokkaita. Ilo saada tällainen porukka Kangasniemelle, tule sinäkin!
Ps. Vaalikahvila löytyy Kangasniemen rantatorilta osoitteesta Satamatie 18.
#maisa2019 #arvokasarki #eduskuntavaalit2019 #kaakkoissuomi #kaakkoissuomenvihreät #vihreät…
Kokonaisvaltaista ajattelua metsätalouteen
On hienoa, että me metsänomistajat voimme nykyään kasvattaa metsää monipuolisemmin. Jatkuva kasvatus on monesta syystä kestävä metsänhoidontapa - niin ilmaston, luonnon monimuotoisuuden kuin tuotonkin näkökulmasta. Jatkuvan kasvatuksen soisikin lisääntyvän metsissämme, tämä vaatii pitkäjänteistä työtä sekä osaavaa neuvontaa ja puunkorjuutekniikan kehittämistä.
Samalla on tärkeä kiinnittää huomiota siihen, että hakkuumäärät pysyvät kestävällä …
Kaupungit ja maaseutu
tarvitsevat toisiaan

Huomasin sen, kun muutin perheineni Helsingistä Kangasniemelle kuusi vuotta sitten. Olen kaupunkilaistaustainen viestinnän maisteri, kahden lapsen äiti – ja tänä päivänä maidontuottaja ja luomuviljelijä Ollinahon 400 vuotta vanhalla maatilalla, jossa vapaasti käyskenteleviä lehmiä lypsää nykyisin lypsyrobotti.
Maalta löysin luonnonläheisen ja aktiivisen kyläyhteisöllisen elämän, joka sopii hyvin pienten lasten kanssa elämiseen. Olen ymmärtänyt, että maaseutu on paljon muutakin kuin maataloutta: se on etätyömahdollisuuksia, vapaa-ajan asumista, monipuolista yrittäjyyttä ja luontomatkailua. Elävä maaseutu on myös hyvää ja aktiivista arkea, kun huolehdimme palveluista.
Miten ratkotaan niinkin suuria haasteita kuin ilmastonmuutosta ja köyhyyden ja eriarvoisuuden lisääntymistä?
Parantamalla arkea. Arvokas arki on mahdollisuutta tehdä vastuullisia valintoja, jolla turvataan puhdas monimuotoinen luonto myös tuleville sukupolville. Se on luonnon läheisyyttä ja siitä välittämistä. Laadukasta ja läheltä löytyvää koulutusta, josta kukaan ei syrjäydy. Ruokaa, jonka alkuperä ja tuotantotapa on helppo selvittää.
Arvokas arki on helposti saavutettavia palveluita läpi koko elämän. Se on riittävää toimeentuloa vaikeissakin elämäntilanteissa. Se on liikkumista ja asumista niin, että ilmasto ja ympäristö eivät kuormitu tarpeettomasti. Se on poliittisia tutkittuun tietoon perustuvia päätöksiä, joissa kansalaista kuunnellaan.