Oli ilo huomata, että perustulokokeilu oli lisännyt ihmisten hyvinvointia ja parantanut elämänlaatua. Kun ihmisellä on hyvä olla, työn hakeminen ja tekeminen on helpompaa.
Varmasti myös työllisyyspalveluiden järjestäminen olisi helpompaa kun pääsisimme passivoivasta ja rankaisevasta byrokratiasta.
On väärin, että muutenkin haastavassa tilanteessa olevien ihmisten aika ja energia menee byrokratian kanssa painimisiin ja sanktioiden pelkäämiseen eikä työn etsimiseen ja sen tekemiseen.
Tarvitaan porkkanaa eikä keppiä. Tarvitaan uskoa ihmiseen.
Uskon, että yhteiskunta, jossa on mahdollista elää vain tekemällä töitä täyden työviikon verran on tullut tiensä päähän. Kokopäiväistä työtä ei välttämättä riitä kaikille, eivätkä kaikki pysty tekemään töitä kokopäiväisesti.
Osa-aikatyötä taas saattaisi olla tarjolla ja se voisi monia nykyään myös kiinnostaa, mutta sen tekeminen ei ole mahdollista taloudellisesti.
Yhä enemmän tulee esiin myös se, että perhe-elämän ja kokopäivätyön yhdistäminen on haastavaa. Ihminen saattaa tehdä elämässään myös monia erilaisia työuria ja eri elämäntilanteissa osa-aikatyö voi olla yksilölle ainoa keino olla mukana työelämässä.
On luonnotonta, että meidät jaetaan töissä käyviin ja työttömiin.
Vastikkeeton perustulo palvelisi niin yksilöä kuin yhteiskuntaa ja vähentäisi köyhyyttä ja eriarvoisuutta myös alueellisesti. On luonnotonta, että meidät jaetaan töissä käyviin ja työttömiin.
Jos kokopäivätyötä tai tuettua työtä ei löydy, on työttömällä mahdollista tehdä töitä maksimissaan 300 euron edestä kuussa. Silti työhalua voisi olla enempäänkin, mutta sitä systeemi ei mahdollista.
Työn tekemisen tulisi olla aina kannattavaa, mutta myös merkityksellistä. Ei ole olennaista tekeekö paljon vai vähän. Tärkeää on, että tekee sen mitä elämäntilanteessaan pystyy.
Systeemin pitää rohkaista ottamaan työtä vastaan, kehittämään yritystoimintaa tai liikkumaan työn perässä, myös maaseudulle! Perustulo olisikin parasta aluepolitiikkaa.
Kirjoitus on julkaistu Länsi-Savo lehden mielipidepalstalla 15.2.2019
