Olen uusi kunnanvaltuutettu Kangasniemeltä eli tästä Jyväskylän vierestä 45 minuutin matkan päästä. On ilo olla elämäni ensimmäistä kertaa täällä vihreiden…

Olen uusi kunnanvaltuutettu Kangasniemeltä eli tästä Jyväskylän vierestä 45 minuutin matkan päästä. On ilo olla elämäni ensimmäistä kertaa täällä vihreiden puoluevaltuuskunnassa. Vaikka olen vasta vähän aikaa ollut mukana puolueen toiminnassa niin olen ehtinyt tutustua moniin upeisiin ihmisiin ympäri Suomen ja tosi mukava huomata että täälläkin on tänään monia tuttuja kasvoja.

Jyväskylä on myös mulle tuttu paikka, sillä opiskelin täällä yliopistolla viestintää ja valmistuin täältä 10 vuotta sitten. Sitten tie vei Italian kautta Helsinkiin työelämään. Sitten asiat alkoivatkin mennä omituisempaan suuntaan eli tuossa noin kuusi vuotta sitten minä ja puolisoni aloimme haaveilla omavaraisemmasta elämästä lähempänä luontoa. Lapsikin oli siinä vaiheessa syntynyt, mikä vahvisti kiinnostusta ruoan alkuperään kohtaan. Kuusi vuotta sitten aloimme viettää puolet viikosta mieheni perheen maatilalla Kangasniemellä, hoidimme keittiöpuutarhaa ja teimme etätöitä Helsinkiin. Välillä autoimme navetassakin lypsylehmien kanssa. Kevään aikana alkoi kypsyä ajatus isommasta elämänmuutoksesta, kun puolisoni vanhemmille avautui mahdollisuus jäädä luopumistuelle eli varhennetulle eläkkeelle. Haimme opiskelemaan maataloutta Kuopion lähelle ja kun pääsimme kouluun niin päätimme antaa asialle mahdollisuuden. Jätimme työpaikat Helsingissä ja muutimme asumaan Kangasniemelle maalle. Autoimme maitotilan töissä, harjoittelin miljoona uutta asiaa traktorin ajamisesta lehmän lypsyyn ja laidunaitojen tekoon. Oppimisprosessi on muuten jatkuva, ikinä ei ole valmis. Neljä vuotta sitten tammikuussa opinnot olivat loppusuoralla ja harkinta-aika ummessa ja teimme tilalla sukupolvenvaihdoksen. Ostimme siis tilan puolisoni vanhemmillta, jolloin vapaus, vastuu ja velvollisuus tilanpidosta siirtyi meille kokonaan. Niin minusta tuli maatalousyrittäjä ja maidontuottaja.

Lähtötilanne oli sekä hyvä, että haastava. Tilan pellot olivat olleet luomuviljelyssä jo 20 vuoden ajan, mikä oli todella hieno juttu.  Ja lehmät laidunsivat kesäisin perinnebiotooppisopimusten piirissä olevilla metsälaitumilla. Toisaalta tilan rakennuskanta oli haastavampi eli lehmät lypsettiin 20 lehmän parsinavetassa. Kesäisin toki lehmät elivät käytännössä katsoen laitumella. Silti meidän ensimmäinen tavoite tilanpitäjinä oli saada lehmät liikkumaan vapaasti ympäri vuorokauden. Siispä aloimme heti suunnitella uuden navetan rakentamista, kun ensin monien pohdintojen jälkeen tulimme siihen tulokseen, että jatkamme maidontuotantoa. Uusi navetta valmistui kaksi vuotta sitten, se on 60 lehmän robottipihatto, missä lehmät kulkevat vapaina, käyvät omaan tahtiinsa lypsyllä, syömässä, juomassa, lepäämässä, rapsuttelemassa itseään karjaharjassa ja mahdollisimman paljon myös ulkoilemassa. Tämä uusi navetta on tehty luomusäädösten mukaan ja toivomme, että saisimme mahdollisimman pian luomusopimuksen meijerin kanssa. Saimme navetan rakentamiseen investointitukea ja se on hieno asia, sillä tällä tavalla saimme eläinten hyvinvointia parannettua monilta osin, samalla moderni navetta tukee myös meidän tuottajien jaksamista ja hyvinvointia sekä tilan tulevaisuutta. Seuraavia haaveita on paljon, niitä on muunmuassa kulkea kohti energiaomavaraisuutta, pohtia suoramyynnin mahdollisuuksia,, kehittää eläinten hyvinvointia edelleen (ikä, ulkoilu ja vierihoito), monipuolistaa maatilan toimintaa esimerkiksi maatilamatkailun kautta ja tietysti saada tila pidettyä kannattavana. Meidän yksi intohimo onkin avata ruoantuotantoa kuluttajille, viime vuosina meillä on käynytkin lapsiryhmiä ja muita ruoantuotannosta kiinnostuneita.

Pitkäjänteistä kestävää kehitystä ilmastonmuutoksen torjunnassa ja luonnon monimuotoisuuden lisäämisessä tehdään myös monilla maatiloilla. Jo nyt myös meidän tilalla pyritään käyttämään maan hiilensidontakykyä hyväksi luomuviljelylle ominaisten juttujen avulla eli huolehtimalla maan rakenteesta ja kasvukunnosta esimerkiksi syväjuuristen kasvien sekä mahdollisimman optimaalisen maan muokkauksen avulla. Ravinteiden kierrätys on tässä myös oleellista eli riippuvuutta fossiilisista poltto-aineista pyritään hillitsemään lannoittamalla karjanlannalla ja sillä, että torjunta-aineita ei käytetä. Osa metsistä on lehmien metsälaitumina, jolloin meidän eläimet auttavat pitämään lähimetsät monimuotoisina. Kaikessa mitä teemme pyrimme ajattelemaan ylisukupolvisesti  – olemme 14 sukupolvi yli 400 vuotisen tilan sukupolvien ketjussa. Meidän aikamme tilalla on siis suhteessa hyvin pieni, tila on lainassa tulevilta sukupolvilta. Näen, että tilan kehittäminen on hyvin pitkäjänteistä puuhaa. Tulevaisuususkoa, kärsivällisyyttä ja kehittämistä tarvitaan, sillä vain kehittyvä tila on elävä. Maatiloilla eletään jatkuvassa muutoksessa, aina on jotain työn alla tai tulossa. Kehittäminen ei välttämättä tarkoita tilakoon kasvattamista, moni tila erikoistuu ja harjoittaa esimerkiksi suoramyyntiä ja se on tosi hyvä.

Toisaalta on hyvin tärkeää, että myös maatalouspolitiikka on pitkäjänteistä, sillä muuten tilojen on haastava kehittää toimintaansa. Maataloustuet ovat tällä hetkellä oleellinen osa maatalouden kulurakennetta ja meidän tila on hyvin tavallinen monessa mielessä, joten meillä kolmasosa tuloista on tukia. Tukipolitiikan poukkoileminen on siten haastavaa niin tilojen toimivuudelle kuin myös ruoantuotannolle kokonaisuudessaan. On myös esimerkiksi hyvin huolestuttavaa, miten tällä hetkellä ohjelmakauden venyessä ympäristökorvauksen tulevaisuus on vaakalaudalla. Kuulemme tänään lisää tukien merkityksistä, mutta sen haluan jo nyt mainita, että tälläkin hetkellä moni tuki kohentaa ympäristön tilaa ja eläinten hyvinvointia. Tai ehkä paremminkin niin päin, että monet ympäristön tilaa ja tuotantoeläinten hyvinvointia parantavat toimenpiteet on kirjoitettu maataloustukien sisään, kuten luomutuki, luonnon monimuotoisuuteen liittyvät tuet, ympäristökorvaus ja eläinten hyvinvointituki. Tämä on mielestäni erittäin hyvä asia ja tämän painopisteen toivon vahvistuvan tulevaisuudessa samalla, kun ilmastonmuutoksen torjumiseen liittyvät näkökulmat tulevat toivottavasti tukiin myös vahvasti mukaan.

Olet sitä mitä syöt. Olin itse kasvissyöjä kun muutimme Kangasniemelle ja siellä hetken aikaa asuttuamme päätin, että siinä tilanteessa on fiksumpaa välillä syödä ikkunan takana laiduntavaa nautaa kuin toiselta puolelta maapalloa tuotua soijaa. Niinpä itse tuotettu naudanliha tuli mukaan ruokavalioon. Silti syön sitä hyvin vähän, muutaman kerran kuussa. Raakamaito on mitä parhain kaakaon ja maitokahvin kaveri. Silti meidän keittiön suosikkituotteet on mm. kotimainen Härkis ja viime aikoina hurjasti kehittyneet erilaiset kauratuotteet. Näen, että terveellisyysnäkökulmastakin tämä on hyvä ratkaisu. Voisin luopua itse eläinperäisistä tuotteista vaikka heti, mutta tässä tullaan kaikkein tärkeimpään asiaan. Minä tai sinä ei olla tässä maailmassa yksin. Meidän pitää ymmärtää ne realiteetit, joiden keskellä me elämme yhteiskunnassa. Lihaa ja muita eläinperäisiä tuotteita syödään paljon ja lihankulutus on koko ajan kasvussa. Siksi näen, että on aivan älyttömän tärkeää, että lihaa ja muita eläinkunnan tuotteita tuotetaan mahdollisimman kestävällä tavalla. Ja niitä pitää tuottaa meillä täällä Suomessa, jotta otamme myös itse vastuuta näiden vesi-intensiiivisten tuotteiden tuottamisesta kestävällä tavalla maailmassa. Samalla on ihan elintärkeä pyrkiä siihen, että lihan kokonaiskulutus laskee ja ihmiset ottaisivat ruokavalioonsa entistä enemmän kasvispohjaista ravintoa. Kiteytys olisi varmaan vähemmän ja laadukkaampaa eläinperäistä tuotetta. Tähän aiheeseen liittyy myös ruokahävikin vähentäminen ja toisaalta ruokatietoisuuden lisääminen. On tärkeää, että ymmärretään miten ruokaa tuotetaan, jotta sitä myös osattaisiin arvostaa enemmän ja toisaalta olisi helpompaa tehdä kuluttajana kestäviä valintoja. Myös ruoantuottajat tarvitsevat arvostusta, itse ainakin pidän tätä työtä tosi merkittävimpänä, sillä me tuotamme ravintoa ihmisille.

Huomionarvoinen seikka on myös se, miten erilaisissa todellisuuksissa Suomessakin eletään. Sosiaalinen etääntyminen on Suomessakin todellisuutta, siinä missä toinen elää avokadolla ja nyhtökauralla on toiselle vaikea käsittää yhtäkään päivää ilman lihaa. Toisaalta sosiaalinen eriarvoistuminen paistaa myös tässä keskustelussa. Maataloustukien yksi tehtävä on pitää ruoan hinta alhaisena. Siitä huolimatta kaikilla suomalaisilla ei tälläkään hetkellä ole varaa ravitsevaan ruokaan. Se on raastavaa ja siksi kaikki ruokapolitiikkaan liittyvät avaukset ovat todella tärkeitä, mutta vaativat samalla suurta vastuullisuutta ja kykyä huomioida todella monipuolisesti erilaista tutkimustietoa. Empatiavaje on vitsaus, josta toivon, että me vihreät emme kärsisi puolueena.

Tarvitsemme tulevaisuususkoa, monialaiseen tutkimustietoon pohjaavia avauksia ja arvostavaa, ratkaisukeskeistä keskustelua maatalouspolitiikasta. Olemme kaikki yhtä, me ruoantuottajat ja kuluttajat. MInulta joskus kysytään, että miten ruoantuottaja tai vieläpä maidontuottaja voi olla vihreä. Yhtä hyvin voisi kysyä, miten joku joka syö ruokaa tai vieläpä eläinperäisiä tuotteita voi olla vihreä. En näe sen tyyppistä keskustelua kovinkaan rakentavana. Parasta olisi keskittyä yhteisiin tavoitteisiin siitä, miten saamme jätettyä tulevilla sukupolville monimuotoisen luonnon, puhtaan ympäristön sekä osaamisen ja välineet (infra), joiden avulla voidaan tulevaisuudessa tuottaa kestävällä tavalla puhdasta, terveellistä ja monipuolista ruokaa, jota ihmiset haluavat syödä.

Ilmastonmuutos on lasten asia