...voi olla tyytyväinen, että nyt kerrankin puhutaan ruoasta!

Tässä tällä viikolla on keskusteltu paljon naudasta ja sen päästöistä sekä Hyy:n päätöksestä lopettaa naudanlihantarjoilu. Itselleni keskustelu osuu niin lähelle kuin olla ja voi. Noin 15 vuotta sitten ruokailin päivittäin Yliopiston ruokaloissa, niin Jyväskylässä kuin välillä myös Helsingissä. Jokainen päivä söin kasvisruokaa ja Unicafé Helsingissä oli se paikka, jossa oli aina takuuvarmasti hyvää kasvisruokaa – siihen maailman aikaan niin ei ollut vielä joka paikassa. Samalla muistan miettineeni paljon kestävää elämäntapaa ja kulutuksen kohtuullistamista. Kiinnostuin ruoan alkuperästä ja globaalista ruokaturvasta. Ja pitkälti näistä syistä lopulta muutin maalle

Tällä viikolla aikani on kulunut omien nautojeni hoitamiseen ja ruokkimiseen. Olen tällä hetkellä siis maidon-ja lihantuottaja. En uskonut, että näin voisi käydä mutta näin kävi sen kautta, että jossain kohtaa tajusin, että itselleni ei voisi olla merkityksellisempää työtä kuin tuottaa ruokaa – sillä ilman sitä kukaan ihminen ei selviä. Maatilamme resursseista, sijainnista sekä vallitsevasta maatalouspolitiikasta johtuen meistä kasvissyöjistä tuli pienen kipuilun jälkeen maidon-ja lihantuottajia. Ajattelen, että työmme on tuottaa ihmisille ruokaa, ei vain itsellemme. Samalla koko ajan taustalla on ajatus että kaikkea ruokaa pitää tuottaa mahdollisimman kestävästi ilmaston ja ympäristön ja eläinten hyvinvoinnin kannalta. Samalla myös ajatus siitä, että maailma muuttuu koko ajan ja maatilammekin on jatkuvassa prosessissa – tämäkään tilanne ei ole pysyvä, mutta se on toivottavasti pysyvää että voimme tuottaa ruokaa jatkossakin.

Minä ajattelen, että on tosi tärkeää, että Suomessa on ruoantuotantoa myös tulevaisuudessa – se on jokaisen itsenäisen valtion velvollisuus. Se ei kuitenkaan tapahdu itsestään. Se ei tapahdu pysyen tässä tilanteessa, vaan se tapahtuu kehittämällä meidän tuotantoa – miten tuotetaan ja mitä tuotetaan – mahdollisimman ilmasto-ja ympäristöystävälliseen ja eettiseen suuntaan. Siksi tarvitaan kasvavaa määrää kasviperäistä tuotantoa ja tuottajien tukemista tähän suuntaan. Me viljelijät tuotamme sitä mitä kulutetaan, mutta tuotantosuunnan tai tuotantotavan muutokset eivät tapahdu yhdessä yössä. Uusissa kokeiluissa on riskinsä ja niitä olisikin paras päästä harjoittelemaan olemassaolevan tuotantosuunnan rinnalla. On tärkeää, että koko ruokaketju saadaan mahdollisimman kestäväksi ja tätä muutosta tehdään yhdessä ja hyvässä yhteisymmärryksessä. Jos tuottajat saadaan tuottamaan kestävämmin (tähän tarvitaan tutkimusta, neuvontaa ja tukea!), elintarviketeollisuus brändaamaan tuotteita ja kuluttajat valitsemaan kotimaiset vaihtoehdot niin kaikki voittavat. Siksi myös Unicafella ja muilla suunnannäyttäjillä on tosi iso mahdollisuus nostaa keskusteluun mukaan kotimaisen ruoantuotannon kehittäminen ja arvostaminen. Tätä mä toivon ihan tosi paljon, että saataisin osaksi vaikkapa opiskelijalounasta kokemus lähiruoan merkityksestä – tyyliin tämän härkäpapu tai juusto on tuotettu tällaisella tilalla jne. Kuluttajien ja tuottajien kohtaamisen edistäminen olisi hienoa. Ruoan alkuperä kuitenkin aidosti kiinnostaa ihmisiä ja samalla tuottajat toivoisivat että kuluttajat ymmärtäisivät paremmin ruoantuotantoa.

Suomalaisesta eläinperäisestä tuotannosta puhuttaessa pitää huomata milloin puhutaan tulevaisuuden tavoitteista ja milloin puhutaan tästä hetkestä. Hiilineutraali vuonna 2035 on hyvä tavoite, mutta se ei riitä lyhyellä tähtäimellä. Uusia ilmasto-ja ympäristöystävällisempiä ja eettisempiä tuotteita pitää pystyä kehittämään nopeammin. Itse pidän tärkeänä, että asioita katsotaan kokonaisvaltaisesti. En pidä siitä, että nautaa korvataan broilerilla tai sialla, sillä tämä on erittäin ongelmallista eettisestä ja ympäristönäkökulmasta. Suomalaista nautaa ruokitaan pääasiassa ihmiselle kelpaamattomalla nurmella, lisäksi ruokintaan kuuluu rehuviljaa (joka ei kelpaa siis ihmisille) ja rypsiä tai rapsia. Unicafe on maininnut, että heillä ei varaa nurmiruokittuun nautaan. Nurmeen liittyvät käsitteet ovat heillä menneet hieman sekaisin (enkä yhtään ihmettele, onhan tämä sanasto aika hankalaa) ja tällä he varmaan tarkoittavat nautaa joka olisi syönyt pelkkää nurmea (sillä jokaikinen nauta syö pääasiassa nurmea). Lähtöajatus mielestäni pitäisi olla, että kestävä tuotanto on kannattavaa tuottajille ja kestävästi tuotettu ruoka on kuluttajillekin mahdollista ostaa. Tässä on todella paljon tekemistä. On kyettävä tarjoamaan ilmaston ja ympäristön kannalta kestäviä kotimaisia tuotteita jos kysyntää on – sillä muuten kysyntä loppuu. Esimerkiksi maitopuolella uskon, että Vapaan lehmän maitoa tulee varmasti seuraamaan tarve nurmiruokitun, vierihoidetun ja pitkään eläneen lehmän maidolle. Tuotekehitys olisi hyvä olla jo käynnissä. Samalla on hyvä erottaa tavoitteet tästä hetkestä – puolin ja toisin. On tärkeä, että tavoitteena on hiilineutraali ruoantuotanto. On valhe kuitenkaan sanoa, että tuotanto jo nyt olisi sitä. Kun se nyt ei vain ole – ja ihmisen toiminnalla todennäköisesti aina tulee olemaan päästöjä ja niistä huolimatta me tarvitaan ruokaa aina. Tavoitteita on kuitenkin epäreilua myös dissata. Jospa ymmärrettäisiin, että me ollaan kaikki samalla puolella.

Ja vielä yksi juttu, me tuottajat. Tuottajia on myös moneen lähtöön. On olemassa paljon ympäristö-ja ilmastotietoisia tuottajia, jotka tekevät parhaansa ja taistelevat samalla erittäin huonon kannattavuuden kanssa. Kannattavuusongelma vie tällä hetkellä monelta mehut, jolloin kehittäminen on hankalaa. Toisaalta maatalouden investoinnit ja kehittäminen on hidasta puuhaa – jos maatalouspolitiikalla ei ole kehityssuunnat selvillä on iso riski investoida. Sitä varten tarvitaan yhteistä tahtoa maatalouden pitkäjänteiseen kestävään kehittämiseen!

Ja siinä mielessä kyllä voi olla tyytyväinen, että nyt kerrankin puhutaan ruoasta! Sillä se lopulta on se asia, joka meidät kaikki ihmiset yhdistää – kukaan ei selviä ilman ruokaa.

Puheenvuoro maataloudesta Vihreiden puoluevaltuuskunnassa 8.9.2019