Vaikka tasa-arvoisen avioliittolain myötä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat edistyneet on hyvä muistaa, että tasa-arvo ei ole valmis. Suomen nykyinen…

Vaikka tasa-arvoisen avioliittolain myötä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat edistyneet on hyvä muistaa, että tasa-arvo ei ole valmis.

Suomen nykyinen translaki kaipaa pikaista uudistamista, sillä se asettaa sukupuolen juridiselle vahvistamiselle lukuisia ehtoja, jotka loukkaavat ihmisoikeuksia. Suomen itsemääräämisoikeutta ja ihmisoikeutta rikkova vanhanaikainen translaki on saanut kritiikkiä ympäri maailmaa ihmisoikeusjärjestöiltä.

Moni sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluva joutuu edelleen päivittäin ahdistelun kohteeksi arjessa.

Myös jokapäiväisessä arjessa on vielä tehtävää, jotta jokaisen oikeus olla oma itsensä ja tasa-arvoinen kansalainen toteutuu. Moni sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluva joutuu edelleen päivittäin ahdistelun kohteeksi arjessa. Hs:n haastattelussa (29.6.2018) lääketieteen opiskelija transihminen Sakris Kupila kiteytti asiaa hyvin: “Aikoinaan vanhemmilleen kirjoittamassaan kirjeessä hän totesi viimeisinä sanoinaan toivovansa kunnioitusta. Ymmärrystä ja hyväksymistä ilmankin hän pärjää. ”Haluan elää omaa elämää niin, että perusoikeuksiani kunnioitetaan. Haluan vain ­olla. Niin pitkään kuin se ei toteudu, jatkan aktivismia”, Kupila sanoo jutussa. ”Kunnioittakaa ihmistä ja olkaa ihmisiksi. Ei tämä ole sen kummempaa.”

Kaikkea ei tarvitse ymmärtää tai hyväksyä, mutta tärkeää on kunnioittaa.

Inhimillisyyttä ja toisen ihmisen kunnioitusta jokapäiväisessä arjessa tosiaan tarvitaan ja siihen voi ihan jokainen meistä vaikuttaa omalla toiminnalla. Erilaisuus ylipäätään on rikkautta. Täällä pienellä paikkakunnalla suht uutena asukkaana koen etuoikeutena elää hyvin erilaisten ihmisten keskellä omaa kuplaani alati laajentaen. Maaseudulla ei ole isojen kaupunkien tapaan oikeastaan edes mahdollista elää vain kaltaistensa kanssa, vaan on luontevaa olla aktiivisesti tekemisissä eri ikäisten ja erilaisten ihmisten kanssa. Se on hienoa. Kaikkea ei tarvitse ymmärtää tai hyväksyä, mutta tärkeää on kunnioittaa. Jokainen ihminen on tärkeä. Itsemääräämisoikeus ja ihmisoikeudet kuuluvat kaikille.

Yleisönosastokirjoitus Kangasniemen kunnallislehdessä 5.7.2018